
Free Daily Podcast Summary
by Salaliitto Sundae
Get key takeaways, quotes, and insights from Salaliitto Sundae in a 5-minute read. Delivered straight to your inbox.
The most recent episodes — sign up to get AI-powered summaries of each one.
Vuonna 2014 elokuvateattereihin saapui kauhuelokuva nimeltä ”As Above, So Below”. Elokuvassa ryhmä opiskelijoita matkustaa Pariisin alla kulkevaan tunnelien verkostoon ja kohtaa siellä kaikenlaisia kamaluuksia suoraan Helvetin pimeimmistä syövereistä. Elokuvan tapahtumat ovat keksittyjä, mutta nämä tunnelit ovatkin oikeasti olemassa ja kattavat kolmasosan Pariisin pinta-alasta. Ne muodostavat siis toisen kokonaisen maanalaisen kaupungin. Maan alla vallitsee omat sääntönsä ja siellä kukoistaa kokonaan oma kulttuurinsa. Pariisin alla lepää myös kuuden miljoonan ihmisruumiin luut järjesteltynä mitä erikoisempiin muodostelmiin. Vain noin kaksi kilometriä näistä katakombeista on avoinna vieraille. Entä jäljelle jäävä, satoja kilometrejä pitkä monikerroksinen tunneliverkosto? Miksi ja milloin nämä tunnelit on tehty Pariisin alle ja mitä niissä oikein tapahtuu?
Vuosien saatossa Turun keskustan läpi virtaavaan Aurajokeen on hukkunut useita henkilöitä; huhujen mukaan erityisesti nuoria miehiä. Näiden hukkumisten takana on urbaanilegendan mukaan yksi henkilö, pimeällä jokirannassa vaaniva Aurajokituuppari. Tämä sarjamurhaaja kulkee legendan mukaan jokirannassa iltaisin ja öisin ja työntää pahaa-aavistamattomia nuoria miehiä jokeen surman suuhun. Tuuppari valitsee hetken ja paikan, jossa kukaan ei ole todistajana ja tönäisee miehen selästä suoraan jokeen. Tuupattuaan uhrinsa veteen, tekijä livahtaa pimeyden turvin pakoon. Tämä henkilö on onnistunut vuosia välttämään poliisit ja jatkaa karmeita puuhiaan edelleen. Riehuuko Turussa todella sarjamurhaaja vai onko kyseessä vain karmiva tarina? Seuraa podcastia Instagramissa @salaliittosundae, jos haluat nähdä jaksoihin liittyviä kuvia tai esittää jaksotoiveita yksityisviestillä.
Y2K, Millenium Bug, Y2K Glitch, Y2K Error tai Vuoden 2000 ongelma ovat eri nimiä vuosituhannen vaihteeseen liittyneeseen maailmanloppuhysteriaan. 1980-luvulla, kun tietokoneet olivat vielä uudempi juttu, niiden muistikapasiteetti oli todella matala. Muistia säästettiin kaikessa mahdollisessa ja esimerkiksi tietokoneet ilmaisivat päivämäärän vuosiluvun vain kahtena yksikkönä. Ratkaisu oli aikanaan toimiva. Vuosituhannen vaihdos kuitenkin lähestyi ja ihmiset alkoivat pohtia, miten tietotekniikka kykenee ymmärtämään, että siirrymme vuoteen 2000, emmekä rullaa takaisin vuoteen 1900. Tämän Y2K-ongelman pelättiin aiheuttavan katastrofeja ydinonnettomuuksista lentoturmiin ja yleiseen maailmanlopun kaaokseen. Tämä on Salaliitto Sundaen ensimmäisen kauden viimeinen jakso. Podcast palaa takaisin uuden kauden kera alkuvuodesta 2022. Tarkempi päivämäärä julkaistaan lähempänä h-hetkeä podcastin Instagramissa @salaliittosundae. Kiitos ensimmäisen kauden kuuntelijoille!
Muistatko, että Nelson Mandela olisi kuollut vankeudessa? Muistatko, että Mikki hiirellä on vanhassa höyrylaiva-animaatiossa henkselit? Muistatko, että Monopoly-miehellä oli monokkeli? Muistatko, että Fruit of the Loomin logossa olisi ollut hedelmäpinon takana runsaudensarvi? Muistatko oppineesi, että Yhdysvaltain osavaltioita on 52? Muistatko, että Lord of the Rings: Sormuksen ritarit -elokuvassa, Balrogin hyökätessä, Gandalfin viimeinen repliikki kuuluu ”Run, you fools”? Mandela effect tai Mandela-ilmiö tarkoittaa virheellistä käsitysyä, jonka jakaa monta ihmistä, usein maailmanlaajuisesti. Ilmiö sai nimensä 2009-2010, kun kirjailija Fiona Broome loi verkkosivun käsittelemään ilmiötä. Ilmiö nimettiin Mandela-ilmiöksi, sillä Broome oli hämmentynyt muistaessaan selvästi Nelson Mandelan kuolleen vankeudessa 1980-luvulla. Broome huomasi monien muidenkin jakavan tämän käsityksen ja muistavan selkeästi lehtiotsikoita ja uutislähetyksiä aiheesta. Miten sama väärä käsitys oli syntynyt niin monelle eri ihmiselle, jotka eivät olleet toistensa vaikutuksen alla?
Kahden melko erilaisen hirviön tarina. Ensimmäinen kertoo hirviöstä, joka on ristitty tuttavallisesti Nessieksi. Nessien tarina alkaa mahdollisesti jo 500-luvulla, mutta siitä tehdään havaintoja edelleen. Toinen tarina kertoo Montaukin hirviöstä, joka nousi julkisuuteen vuonna 2008, ja josta on niin ikään tehty uusia havaintoja tasaisin väliajoin. Tähän soppaan liittyy myös USA:n valtion tehtailemat mutantit ja biologiset aseet.
Tallinnan satama, tiistai, syyskuun 27 päivä 1994. Matkustajalaiva Estonia lähti matkaan kohti Tukholmaa kello 19:15, mukanaan 989 ihmistä, joista 803 oli matkustajia. Säätiedotteet lupasivat huonoa, yöllä olisi myrsky. Noin kuuden tunnin päästä katastrofi alkaa. Estonian uppoaminen oli rauhanajan Euroopan eniten kuolonuhreja vaatinut merionnettomuus 1900-luvulla. Onnettomuuden ympärille kietoutui tiheä mysteerien ja salaliittoteorioiden verkko, johon on sotkeutuneena eri maiden tiedustelupalvelut, salainen sotateknologia, kadonnut kapteeni, Interpol ja epämääräiset peittely-yritykset. Uusien löydösten vuoksi Estonian hylyn tutkintaa on jatkettu, ja seuraavat tutkimukset aloitetaan keväällä 2022.
Apollo 11 oli vuonna 1969 tehdyn ensimmäisen miehitetyn kuulennon nimi. Lennon miehistöön kuului lennon komentaja Neil Armstrong, komentomoduuli Columbian pilotti Michael Collins ja kuumoduuli Eaglen ohjaaja Edwin ”Buzz” Aldrin. Ensimmäinen kuulento oli ihmiskunnan historian merkittävimpiä tapahtumia, mutta se alkoi vähitellen kerätä epäilijöitä. Teorioiden alkuunpanijana nähdään yleensä amerikkalainen kirjailija Bill Kaysing, joka julkaisi vuonna 1972 omakustanteisesti teoksen "We Never Went to the Moon: America's 30 Billion Dollar Swindle". Kaysingin esittämät salaliittoteoriat jäivät elämään ja edelleen esimerkiksi vuonna 2019 21% 24-35 -vuotiaista briteistä uskoi kuulentojen olleen huijausta (Opinium Research, UK). Kuvattiinko laskeutuminen Kuun pinnalle studiossa ja miksi Kuussa ei ole käyty enää vuoden 1972 jälkeen?
Mitä ovat Illuminati, Ruusuristiläiset, Temppeliherrat, Vapaamuurarit ja Assassiinit? Miten nämä salaseurat syntyivät ja mitä ne tekivät? Tässä jaksossa kerron, milloin ja miten nämä organisaatiot perustettiin ja mitä niiden uskotaan tekevän ja miten avaruusolennot ja liskoihmiset liittyvät tähän soppaan. Instagram: @salaliittosundae Yhteydenotot: salaliittosundae@gmail.com Jaksossa käytetty painettu kirjallisuus (lisäksi verkkolähteet, artikkelit, dokumentit ja videot): Jukka Nieminen – Salaseurojen Aika 1775–1839, Pilot Kustannus Oy 2006 Michael Bradley – Salaseurojen käsikirja, Helmi Kustannus, Helsinki 2004 John Lawrence Reynolds – Varjojen Väki - Maailman salaseurojen historia, WS Bookwell Oy, Juva Helsinki 2008 John Robinson - Proofs of a Conspiracy against all the Religions and Governments of Europe, carried on in the secret meetings of Freemasons, Illuminati and Reading Societies, e-artnow (1797) 2020
Free AI-powered daily recaps. Key takeaways, quotes, and mentions — in a 5-minute read.
Get Free Summaries →Free forever for up to 3 podcasts. No credit card required.
Listeners also like.
Salaliitto- ja mysteeripodcast. Jokainen jakso käsittelee jotain salaliittoteoriaa tai mysteeriä, sen taustoja ja vaikutuksia. Jaksoihin liittyviä kuvia voit käydä katsomassa podin Instagram-tililtä:@salaliittosundae Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen:salaliittosundae@gmail.comHuom! Kaikki tämän podcastin jaksoihin käytetyt tiedot ovat peräisin joko painetusta kirjallisuudesta tai erilaisista verkkolähteistä. Kaikki esitetyt tulkinnat ovat väittämiä. Podcast on tarkoitettu viihteeksi.
AI-powered recaps with compact key takeaways, quotes, and insights.
Get key takeaways from Salaliitto Sundae in a 5-minute read.
Stay current on your favorite podcasts without falling behind.
It's a free AI-powered email that summarizes new episodes of Salaliitto Sundae as soon as they're published. You get the key takeaways, notable quotes, and links & mentions — all in a quick read.
When a new episode drops, our AI transcribes and analyzes it, then generates a personalized summary tailored to your interests and profession. It's delivered to your inbox every morning.
No. Podzilla is an independent service that summarizes publicly available podcast content. We're not affiliated with or endorsed by Salaliitto Sundae.
Absolutely! The free plan covers up to 3 podcasts. Upgrade to Pro for 15, or Premium for 50. Browse our full catalog at /podcasts.
Salaliitto Sundae publishes weekly. Our AI generates a summary within hours of each new episode.
Salaliitto Sundae covers topics including Documentary, Culture, Society & Culture. Our AI identifies the specific themes in each episode and highlights what matters most to you.
Free forever for up to 3 podcasts. No credit card required.
Free forever for up to 3 podcasts. No credit card required.